"Reissaaminen on mukavaa, mut paras osa on silti aina kotiinpaluu"

Moikka kaikki! Sori ku oon kadonnu näin pitkäks aikaa mut oon tässä rauhassa palaillut kotiin, asettunu aloilleen ja totutellut taas Suomeen. Kuvat on viimeseltä päivältä, sattumoisin meillä oli just koulussa valmistujaisjumalanpalvelus ja pikkunen juhlaseremonia. Sieltä suoraan tosiaan melkein lähettiinki jo lentokentälle, josta lähti kone kohti Mexico Cityä. No mitkä oli fiilikset? Sekavat, haikeet, surulliset, innokkaat, onnelliset, pelottavat ja stressaavat. Tää oli tän koko vaihtovuoden yks inhottavimmista vaiheista ja kotiinpaluu on todellaki paljon vaikeempaa entä vaihtoonlähtö, koska tiesit tapaavas sun perheen ja ystävät vuoden päästä, mut nyt mää en tiiä millon mää nään mun host-perhettä ja ystäviä uudestaan, vai näänkö millonkaan ja koskaanhan asiat ei tuu olee enää samalla tavalla vaikka palaisinki. Mutta loppujen lopuks mää olin tosi tyytyväinen mun vuoteen, sain luotua host-perheen kanssa tosi läheiset välit, opin espanjan, kasvoin ihan valtavasti ihmisenä, opin arvostaan tätä kaikkea mitä mulla on täällä Suomessa, sopeuduin kulttuuriin ja loin muistoja, jotka tuun loppuelämäni viemään sydämessäni. Tää vuosi oli jotain mitä en koskaan vaihtais pois, koin ehkä elämäni parhaat ja hankalimmat hetket tän vuoden aikana mutta opin jotain mitä en ois muuten koskaan voinut oppia. Tutustuin uskomattomiin ihmisiin, opin itsestäni, muista ja maailmasta paljon uutta, mun maailmankatsomus laajentu ja opin arvostamaan pienäkin asioita, joita ennen piti itsestäänselvyytenä. Päälimmäisenä ehkä mieleen jäi ihmisten ihanuus, niiden lämpimyys ja päivä kerrallaan-elämänasenne.

Oltiin yks yö Mexico Cityssä AFS porukalla ja oli jotain niin outoa puhua suomea jonku kaa vuoden jälkeen, sanat ja ilmaisut oli ihan hukassa ja välillä puhuinki sille toiselle suomalaisessa vaihtarille espanjaa tarkotuksella ja vahingossa. Kaikilla oli leirillä samat fiilikset, surulliset siitä että yks elämänjakso oli päättymässä ja pelokkaat, koska vähän jänskätti miten se soputuminen takasin sujuu, mutta kyllä kaikki varmasti ootti myös kotiinpääsyä ja rakkaiden näkemistä. Launtaina illalla mulla ja Antilla lähti kone kohti Pariisia, lento oli kuitenki sen verran myöhässä että missattiin Helsingin lento. Jouduttiin jäämään kentälle noin 5 tunniks mutta onneksi oli illalla toinen lento Helsinkiin ja päästiin vielä sunnuntain Suomeen. No Helsingissä selvis tietenki et laukut on jääny matkanvarrelle, mutta siinä vaiheessa se oli niin pieni huoli ku ties näkevänsä perheensä ihan kohta. Se oli ihan käsittämätön tunne ku sai taas nähä oman perheen, siskoki oli ihanasti semmosen parin desin maitopurkin kaa  vastassa <3 

Ekat viikot kärsin jonki verran jet lagistä ku oli nii valosaa ja yöt meni skypettäessä Meksikoon. Kuitenki nyt oon ollu jo kuukauden verran töissä, pidän nyt viimesen viikon lomaa ja ens viikolla alkaa koulu (jee) + autokoulu. Sopeutuminen on sujunukki yllättävn hyvin ja oon viihtynt olla tosi paljon Suomessa. Ei ikävltäkään tietenkää voi välttyä mutta nyt on vaa ihana olla kotona, pyöräillä sekä nauttia vapaudesta ja itsenäisyydestä. Ruisleipä, maito, lakritsi, suomalainen voi ja uudet potut maistuu tosi hyviltä ja ettei pääse ikävä yllättämään nii mulla on pussillinen meksikolaisia herkkuja ja ruokia.

Tämä taitaa olla tän blogin loppu sitten. Lopuksi sanon vielä sen, et jos yhtään innostaa vaihtoon lähtö nii mää suosittelen sitä koko sydämestäni, ei ne vaihtarit turhaa sanokkaan että on elämä enne ja jälkeen vaihtovuotta.

Tu jardin con enanitos

 Kuvat on toissaviikonlopulta kun käytiin siskon kanssa tän osavaltion pääkaungissa Tuxtlassa ja sieltä tehtiin sit pikku reissuja viereiseen kyliin San Cristobaliin ja Chiapa de Corzoon. Reissun ideana oli saaha kaikki tuliaset ostettua ja aikalailla sainkin täytettyä matkalaukun hehe. Launtaina mentiin semmoselle veneajelulle semmoseen kuuluisaan kanjoniin tai vuonoon, mikäköhän se ois suomeksi, mutta oli aivan upeet maisemat, hirveen korkeita kalliota joitten välissä mentiin veneellä, oli luolia ja vesiputouksia ja nähtiin jopa 4 krokotiilia. Sen jälkeen vaan käppäiltiin ja tehtiin ohtoksia San Cristobalissa joka on mun lempparikaupunki täällä ehottomasti, voisin kuvitella hyvinki itteni asumassa siellä joku päivä, siellä on "viileä ilma", paljon ihania kahviloita ja ravintoloita, kauniita rakennuksia, tosi paljon hippejä ja turisteja, pikku putiikkeja, käsityöläisiä, intiaaneja ja kapeita katuja. Sunnuntaina palattinki jo aikasin kotia ku oli isäinpäivä ja sen kunniaksi grillattiin kotona perheen kaa. Tämmöstä tällä kertaa :)

Nuestro amor será leyenda

Kuvat on viimeviikolta ku meillä lukion kolmosilla oli viimenen koulupäivä. Eka koulussa oli futisturnauksen loppuottelu, jonka meijjän luokka kylläkin hävis mut voi sitä tunnelmaa! Sitten vaihettiin valmistujaispaidat päälle, jokaisella luokalla oli oma ja oltii ite suunniteltu ne paidat, ja sitten tuli mariachi eli taas nuo samat soittajat entä mun synttäreillä, kierrettiin koko koulu samalla ku ne soitti ja me muisteltiin menneitä jne. Koulusta päästyä mentiin sit yhteen semmoseen juhlapaikkaan jossa kokkailtiin ite tacoja, vietettiin iltaa, uitiin uima-altaassa ja nautittiin ennen loppukokeitten alkua! Nyt on sit viimeset kokeet menossa ja tiistaina alkaa virallisesti sitten loma ja valmistujaiset on heinäkuussa mutta mää en enää oo sillon täällä :(

Ihan hullua ku alle 2 viikkoa enää täällä, niin ristiriitaset fiilikset ja nyt sen on oikeesti alkanu jo tajuamaan ku on joutunu jo hyvästelemään ihmisiä. Tää on kylllä se ikävin ja surullisin vaihe tässä vaihdossa olossa, oli helpompaa hyvästellä Suomessa ihmiset ku ties et vuoden päästä ne tulis näkemään mut nyt en voi tietää millon tuun näkemään uudestaa näitä ihmisiä vai tuunko koskaan, se on aika pelottavaa koska ne on vuoden aikana kuitenki muodostunu jo niin tärkeiksi osaksi mun elämää. Tietenki Suomessa ootta paljon ihania asioita kuten perhe, kaverit, koti, vapaus, itsenäisyys ja pyöräily, kuinka oonkaan oppinu arvostaan noita asioita tän vuoden aikana, ennen niitä piti itsestäänselvyytenä jota ne todellakaan ei oo. Enpä ois koskaan aatellu että suomalaista juhannustaki kaipas melkein yhtä paljon ku suomalaista joulua, toivottavasti nautitte juhannuksena :)

24 päivää!

 Viime launtai aamuna suunnattiin kohti biitsiä lukion kolmosluokkalaisten kaa ottamaan valmistujaiskuvia kello 5 aamulla ja niinku näitten hullujen meksikolaisten kanssa aina jälleen kerran tuli vietettyä huippu päivä. Eka otettiin virallisempia ryhmäkuvia, sitten luokittain jotka menee siis opiskeltavien aineitten mukaan, sit kaveriporukoista ja lopuks yksityiskuvia. Syötii aamupala (papuja, paistettuja baanaanin siivuja ja vähän niinku nachoja joitten päällä salsaa ja juustoa) ja sitte uima-altaassa vierähti muutama tunti. Ruuaks oli tacoja ja eikun uuestaan uima-altaaseen. Meressä ei voinu uida koska aallot oli ihan valtavan kokoset :( Paloin mukavasti naamasta hehee.

Nyt viimesiä viedään, enää noin 3 viikkoa vaan lähellä elikkä Helsinkiin saavun 7.7. Viime aikoina oon käyny wakeboardeilemassa, kuntosalilla, nähny kavereita ja eilen loppu virallisesti koulu mut vielä on ens viikolla aamusin kokeita. Ihan hirveetä kuin nopiaa aika on menny mut nyt on kyllä alkanu jo oottaa kaikkien rakkaitten näkemistä Suomessa, vapautta ja ihanaa Suomi ruokaa. Nyt lähen leffaan koitan kirjotella lähiaikoina ku kuvia on kyllä tullu oteltua! Nauttikaa kesälomasta/töistä/abikursseista/helteistä/valion maidosta kaikki rakkaat :) Pusuja!!

50 päivää jäljellä...

Moi kaikki!  Tässä kuvia sunnuntailta ku mentiin veljen, sen tyttökaverin ja muitten tuttujen kaa wakebordailemaan vai mitenköhän se sanotaan. Oli jotai aivan uskomattoman hauskaa ja vaikeeta! Minä olin ainoona ekakertalaisena ja en ois aatellu et se vedestä nouseminen voi olla niin hankalaa ja kädet voi väsyä niin paljon. Vasta ehkä viidennellä kerralla pääsin nousemaan vedestä koska muilla kerroila kaaduin aina nokalleni ja se jäikin sit ainooksi kerraksi kun pääsin vedenpinnan yläpuolella laudan kaa. Sitten pienen levähyksen jälkeen ku koitettiin uuestaa nii mun kädet ei enää kestäny vetää mua vaa ote aina lipsu vaikka kuinka puristin, sen jälkeen limenkin puristaminen jo otti voimille oikeesti :D Huomenna ei taideta paljoon tehä käsillä eikä jaloilla mitään... Jäi vaan semmone fiilis et pakko päästä harjotteleen lissää ja niin ois tarkotuskin mennä ens viikonloppuna uudestaan. Eihän siltä palamiseltäkaan päässyt välttymään mut oli jotain aivan huikeeta! Tässä laitan kuvia yhestä wakeboard tapahtumasta jonne mentiin siskon ja veljen kaa pari viikkoa sitte jossa oli kilpailemassa 5-vuotiasta tytöistä lähtien kolmikymppisiin ammattilaisiin. Ainiin sillon tapahtu jotain mistä olin haaveillu jo pitkään, pääsin myös vesiskootterin kyytiin ja mentiin 110 km/h, jotain aivan upeeta...